




Fayola Princess Jasmine
MCO fs
naaras
10.12. Värin Paras-Tot. ja Kategorian Paras Pentu Helsingissä

Fayola
sijaitsee Porissa rauhallisella
omakotialueella. Fayola kasvattajanimi hyväksyttiin
alkuvuodesta 2002. Kissalassamme asuu tällä hetkellä
kolme Maine coon-urosta, kahdeksan naarasta ja kolme
kastraattia.

Kasvatuskissoistamme testaamme HCM:n, PKD:n, PL:n
ja HD:n. Aloitimme 5.2.2006 HCM dna-testauksen kissoistamme. Testaamme myös FelV:n.
FIV:in ja Mirosporum caniksen säännöllisesti. Kissalamme
on Microsporum canis vapaa. Tavoitteenamme on
kasvattaa hyväluonteisia, upean ulkonäön omaavia
ja terveitä kissoja hyvillä
sukutauluilla. Ensimmäinen Fayola-pentue syntyi
maaliskuussa 2003. Kissojamme asuu Suomen lisäksi
Englannissa, Espanjassa, Hollannissa, Italiassa,
Itävallassa,Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Saksassa.

Kaikki
kissamme asuvat kodissamme perheenjäseninä. Lisäksi
kissamme ulkoilevat päivittäin ulkotarhassa myös
talvella. Lisäksi Leevi, Hertta ja Ali rakastavat
ulkoilemista valjaissa. Näyttelyissä käymme aina
silloin tällöin Maine Cooniemme kanssa.


©
2002-2006 Fayola cattery-Mirva
Lammenranta
|